Palataanpa vielä hieman ajassa taaksepäin. Saapuessamme tänne Keetmanshoopiin piti olla selvää, että meillä on majoitus Youth Centerissä Tseiblaagtin alueella. Kun sinne saavuttiin, niin melko pian selvisi, että ei sitä kukaan ollut varannut. Melko harmillista sikäli, että tästä lähetettiin sähköpostia jo kaksi kuukautta ennen saapumista herralle, joka on majoituksen sinne aiemminkin järjestänyt suomalaisille projektilaisille. Kyseisellä viikolla vielä oli tilaa, mutta seuraavaksi viikoksi ei ollutkaan enää sijaa majatalossa. Sen jälkeen onkin tällä saralla tapahtunut monenlaista, mutta todettakoon se, että nyt parin muuton jälkeen ollaan asetuttu pysyvästi oikeinkin mukavaan kotiin. Kyseessä on paikallisen hotellin omistajan tyttären omakotitalo Krönleinin vähän vähemmän pahamaineisella alueella. Tytär kuulemma lähti Windhoekiin töiden perässä ja, kun talo näin ollen jäi tyhjilleen, niin tämä varsin mukava herrasmies tarjosi sitä meille, koska tarvitsemme majapaikkaa pidemmäksi ajaksi ja näissä hotelleissa on tavallisesti melko levotonta yöelämää. 

Ensimmäisessä palaverissa, jonka kävimme tuolla viraston puolella, kyselin, että miltä näyttää tilanne vesipuolella tällä haavaa. Rakennustarkastaja herra Swartz tokaisi tähän, että kaikki on hyvin, no probs no probs. Putket ovat kunnossa, venttiilit toimii ja kansa viihtyy. Mä ajattelin hetken mielessäni, että just. Pitäisikö tässä sitten ottaa vaan seuraava lento Suomeen, kun kerran kaikki on hienosti ja peitto heiluu. Noh, aika pian kävi selväksi, että ei tällä herralla ollutkaan juuri käryä siitä mitä kentällä tapahtuu, vaikka vesiasiat yksi hänen vastuualueitaan onkin. Siitä päivästä lähtien alkoikin vimmattu tietojen kerääminen, jotta pääsisi käsiksi siihen missä mennään juuri nyt. Haastattelut ovat osoittautuneet melko toimivaksi tavaksi kerätä tietoa. Niitä tehdessä pitää vain muistaa, että tietyt asiat kannattaa aina varmistaa toiselta tai joskus kolmanneltakin taholta, koska vastaus saattaa olla jotain aivan muuta. Tiettyjen tietojen hamuaminen onkin ollut vielä hiukan mutkikkaampaa. Olemme lakki kourassa anelleet sellaista informaatiota, joka parhaiten liikkuu sähköisessä muodossa laajuudestaan johtuen. Ottakaamme esimerkkinä vaikka budjettilaskelmat useilta vuosilta taaksepäin tai alueelliset vedenkulutusluvut. Näitä tietoja ei ole mahdollista heidän järjestelmistään siirtää muistitikulle taikka lähettää sähköpostiin! Miksi näin on, ei ole täysin selvinnyt. Datanprosessointitoimistolla kävimme kyselemässä juuri noita kulutuslukemia ja lupasivat sieltä ne meille toimittaa ja annoimme sähköpostiosoitteet ja datatikut. Noh, kun kävimme sitten kyselemässä pari päivää sen jälkeen, kun olivat ne luvanneet toimittaa löytyikö näitä tietoja, niin sanoivat, että joo tuossa pöydällä niitä on. Pöydällä tosiaan oli kahden sentin paksuinen kasa paperia, joka ei ollut oikeastaan edes sitä mitä olimme pyytäneet. Sama homma toistui finanssitoimistolla.

Yksi mielenkiintoinen ilmiö on African time. Sillä tarkoitan sitä, että sinun aamukymmenen voi olla Afrikan aamuyksitoista, tai myöhemmin. On melkeinpä ennemmänkin sääntö kuin poikkeus, että kokouksista ollaan ainakin jonkin verran myöhässä eikä se ole mitenkään noloa. Kulttuuria kulttuuria. Yhden kunnan ihmisen kanssa sovittiin tapaaminen aamulla klo 09.00, samaan aikaan, kun hänellä oli valtuuston kokous. Mies tiesi ja muisti kyllä hyvin tuon tuplabuukkauksen, mutta valtuusto sai odottaa. Erityisesti, kun hän itse on siellä nuijaa paukuttamassa.

Muuten hommat ovat lähteneet ihan mukavasti liikkeelle. Se on ollut hienoa huomata, että tälle työlle on todellakin kysyntää. Jopa verkostoasentajat itse tuntuvat olevan sitä mieltä, että suunnitelmattomuus ei ole kauaskantoista puuhaa. Meidän kanssa oli pari päivää venttiilien kuntoarviota tekemässä herra Abraham, joka on työskennellyt Keetmanshoopissa verkostohommissa 26 vuotta. Kaveri muistaa jokaisen putken, venttiilin ja palopostin sijainnin ulkoa ja olikin todella suureksi avuksi tuossa hommassa. Pisti miettimään elämän karuja käpyjä, kun vähän herraa haastateltiin. Mies tienaa tunnilta 8 Namibian dollaria (kurssi tällä hetkellä, 1 € = 9,2 N$) ja on sillä liksalla elättänyt 9 henkistä perhettä. Yksin. Tuntuu epätodelliselta miten kummassa moinen on mahdollista, kun kuitenkaan hinnat kaupoissa eivät hirveän paljon Suomen vastaavia halvempia ole. Noh, suhtaudun herran puheisiin pienellä varauksella, kun tarinat saattavat muuttua päivän sisällä merkittävällä mittakaavalla, kun esim. tuo lapsiluku kasvoi kahdella yhden päivän aikana.

Paikallisista asukkaista pari juttua. Täällä näkyy vielä todella selkeästi Saksan ja Etelä-Afrikan vaikutus. Valkoinen vähemmistö (5-10 %), joka koostuu noiden maiden miehitysaikana täällä olleiden ihmisten jälkeläisistä suurimmilta osin, on pääosin melko hyvin toimeentulevaa kansaa. Virastoissa ja muissa arvostetummissa töissä valkoiset ovat huomattava enemmistö. Ei syntyminen mustaksi täällä toisaalta automaattisesti tarkoita joutumista leipäjonoon. Erityisesti mustalla kansalla on vielä vahva heimokulttuuri, jossa vieraan heimon jäseniä katsellaan vähän vieroksuvasti. Itse kuulun ainoastaan Tampereen Hervantalais- heimoon, niin ehkäpä siksi olen saanut suht. lempeitä katseita tähän asti.

Jalkapalloa on ollut mukava seurata, kun siitä kaikki ovat kiinnostuneita. Ei oikein kehtaakaan olla olematta ajan tasalla World Cupin tapahtumista, koska ne kertaamalla päivä yleensä lähtee töissä käyntiin. Ghana tietysti oli paikallisen väen toivelistalla korkeimmalla voittamaan koko tivolin, mutta yhden yläriman päähän jäi Afrikan edustuksen kisat tällä haavaa. Mutta voi prkl nuo vuvuzelat. Kisoissa ne vielä menee ja on jotenkin onnistunut omassa nupissa suodattamaan ne taajuudet, mutta kun ne alkaa kaikaa miltei ikkunan alla sunnuntaiaamuna klo 08.00, niin ei naurata. Jos on mahdotonta kieltää niiden vieminen stadionille, niin maastavienti olisi ainakin kriminalisoitava. Melusaasteen saralla hakee vertaistaan. Nyt kisojen tauottua ovat onneksi puhaltelutkin jääneet vähemmälle. Hola Espana!

Huomenna pääsee aloittamaan matkustelun maan sisällä. Ensinnä reissu suuntautuu rannikolle (noin 400 km täältä) Luderitziin ja myöhemmin tässä kuussa käymään uudemman kerran pääkaupungissa Windhoekissa ja siitä vielä toisessa osassa rannikkoa Swakopmundissa ja Walvis Bayssa. Erityisesti noita kahta viimeksi mainittua on kovasti kehuttu ja niissä pitäisi riittää tekemistä, kuten mönkijäajelua, värikuulatappelua, kalastelua ja ihan vaan rannalla löhöilyä. Tosiaan, ensimmäinen vastaantuleva biitsi vartalon värjäämiseen on noin 1000 km päässä. Tällä hetkellä tosin pitäisi varautua turkiksella, jos rannalle mielii. Päivät nyt vielä jokseenkin menevät lämpöä ollessa sellaanen 18 astetta, mutta yöt... asteet painuu tuonne kympin huonommalle puolelle ja sitä myöten myös sisätiloissa pyöritään samoissa lukemissa. Minkäänlaista lämmitysjärjestelmää ei ole. Pientä flunssaakin tuossa jo ehti päälle pukkaamaan, mutta se on jo paranemaan päin.

Kansa janoaa kuvia vai…(maisemista siis, ei kalmankalpeasta vartalostani)? Koitetaan joku tähän poimia :)

Palaillaan taas, kun on uutta kerrottavaa. Over and out.