Ookkei, koska kaikki ovat tätä odottaneet kuin Jeesuksen toista tulemista, niin täräytetäänpä pienet blogi-merkinnät projektin vaiheista tähän asti. Niille, jotka eivät tiedä mistä koko hommassa on kysymys, pieni briiffi lienee paikallaan näin aluksi. Eli allekirjoittanut päätti vuodenvaihteessa ottaa osaa PLDDSI (Partnership for Local Democracy, Development and Social Innovation)-projektiin, jonka puitteissa kaksi Suomen kuntaa (Kangasala ja Lempäälä) tarjoavat kehitysapua kahteen kuntaan (Ondangwa ja Keetmanshoop) Namibiassa. Yksi osa tuota projektia on vesihuollon kehittäminen ja koska meikäläisen kai pitäisi joskus olla sen alan jonkinmoinen asiantuntija, niin tässä sitä ollaan. Päätyöni teen Keetmanshoopissa, jonka vesihuollon tilasta on tehty selvitys vuonna 2008 ja nyt tarkoituksena on pureutua paremmin vesijohtoverkoston ongelmakohtiin ja laatia kunnossapito- ja saneeraussuunnitelma, jonka pitkänajan tavoitteena on vähentää laskuttamattoman veden (Un-accounted for water) osuus tasolle 15-20 % nykyisen lukeman ollessa noin 35 % sekä tehdä verkostosta muutenkin häiriöttömämpi. Tarkoituksena on matkan loppupuolella käydä myös Ondangwassa tekemässä toisenlaista selvitystä, mutta siitä sitten myöhemmin...

Lähdin matkaan 22.6. Helsingistä, josta Frankfurtiin ja siellä koneen vaihto Namibian pääkaupunkiin Windhoekiin. Frankfurtissa olikin leppoisa 10,5 h odottelu, joka on melko normaali, koska Windhoekiin koneita menee joskus ja jouluna. Jatkolento Air Namibialla hieman epäilytti, koska Afrikkalaisilla lentoyhtiöillä ei välttämättä ole kaikkein paras maine maailmalla. Lento oli kuitenkin yllättävän mukava mitä nyt meteli oli vähän toista luokkaa kuin esim. Finskin koneessa. Yölento, kun oli kyseessä, niin ei kai sitä ihmeitä tarvitse odottaakaan, koska nukkuahan siellä olisi tarkootus. Noh, mun ruumiinrakenne on sellaanen, että julkisten kulkuneuvojen istuimia ei yleensä ole suunniteltu sille. Mietiskelin siinä, että kun ei tässä istuma-asennossa oikein nukkumaan pysty, niin kokeillaan jotain muuta, kun viereinen penkki sattui olemaan tyhjä. Kokeilin ainakin seuraavia; sikiöasento, jalat edessä olevan istuimen selkänojan päällä (sukka-aromit jakoon, heh) ja puoli-istuva. Mikään näistä ei oikein tuntunut toimivan. Koin seuraavia ongelmia: jalka kramppaa, selkä puutuu, suoliluuta kolottaa ja lopulta päätä kiristää. Noh, eihän suomalainen sissi valita ja lähtikin tulevaan päivään hyvin huonosti levänneenä, mutta muuten jännittynein ja odottavin mielin.

Mitä suomalainen odottaa, kun saapuu Afrikkaan?Yksi ensimmäisistä intuitioista on monilla, että kuuma on kuin heetvurstin hella ja malariaa kantavat hyttyiset ei anna hetken rauhaa. Kuinkas ollakaan, Windhoekissa, jonne saavuttiin aamulla klo 6.00 oli -2°C! Ei tämä toisaalta itseä kovin yllättänyt ja olin varustautunutkin ihan ok villapaitoineni, mutta hei c’mon, jos suvisuomesta matkataan apropoo 10 000 km etelään, niin eihän toi nyt ole mistään kotoisin. Oh well, talviaika Afrikassa on kuitenkin ehkä mukavampi kuin kesäaika, jolloin varjolukemat täälläkin noussee jonnekin 35-40°C kieppeille.

Pari ensimmäistä päivää vierähti Windhoekissa, jossa käytiin Pietilän Pekin (yksi PLDDSI-rojektin parissa alusta asti työskennelleistä) kanssa vierailemassa mm. ministeriössä ja Namwaterin (valtion omistama vesitukkuyhtiö, joka valmistaa noin 95 % kaikesta Namibiassa käytetystä talousvedestä) toimistoilla. Windhoek osoittautui yllättävän länsimaiseksi mestaksi. Kadut oli hyvässä kunnossa, talot prameita kivitaloja pääasiassa ja siisteys oli myös hyvää luokkaa. Ruokakin oli hyvää. Keskiviikkoiltapäivästä lähdettiin sitten pohjooseen kohti Ondagwaa. Matkaan käytiin nappaamassa Namibian ainoasta teknillisestä korkeakoulusta mun kolleega, Nafi, jonka kanssa sitten kimpassa työskennellään tuonne syyskuulle. Hänelle tämä on toisen opiskeluvuoden pakollinen harjoittelu. Hakijoita tähän harjoitteluun oli kolme, mutta jostakin syystä nämä kaksi muuta ei saapunut mein haistattelutilaisuuteen, joten valinta oli sitten sitä myöden aikas heleppo. Osoittautui, että ei tämä kaiffari kauhean paljon vielä vesiasioista tiedä, mutta kovin innokas on oppimaan. Kuten myöhemmin on tullut todettua, monessa kohtaa tärkeä palanen kokonaisuutta siitä syystä, että kaikki, joiden kanssa täällä tulee oltua tekemissä ei puhu ollenkaan englantia vaan afrikaansia. Kaveri pystyy sitten toimimaan tulkkina välissä tuota kieltä taitavana. Itsekin oon oppinut jo yhden sanan, eee. Kirjotusmuodosta en tiedä enkä oikein merkityksestäkään, mut sitä ne viljelee aika usein. Vissiin sillä on joku positiivinen merkitys kuten; hyvin menee, mutta menköön.

Ondangwassa sitten päähuomio keskittyi Suomen lähetysseuran alun perin perustaman sairaalan saneeraukseen. Sairaala oikeastaan koostuu paristakymmenestä erillisestä rakennuksesta, joissa kaikissa omat toimintonsa. Ensimmäiset rakennukset sille alueelle rakennettiin jo 1908, jotka kuitenkin paloivat 1900-luvun puolivälissä. Anyways, meidän päänhuoleksi tuosta projektista jäi pari asiaa. Ensinnäkin suunnitella uusi jätevesijärjestelmä, koska nykyisistä jätevesilammikoista aika ajoin (sadekausina) tulvii yli ja sitten ihmiset uiskentelee tuberkuloosi yms. viheliäisillä mikrobeilla kyllästetyssä vedessä. Toiseksi, tehdä selvitystä josko alueen pohjavettä (laadun ja lämpötilan puolesta) voitaisiin käyttää sairaalarakennusten jäähdytysvesijärjestelmissä.

Ondangwassa majoituttiin myös lähetysseuran omistamassa majatalossa, jota pitää yllä suomalainen pariskunta. Mies on arkkitehtinä pitämässä jöötä tuolla sairaalatyömaalla. Mitä on juhannusaatto ilman juhannussaunaa? Siitä ei tarvinnut ottaa selvää, koska isäntä tarjosi löylyt kaasusaunassa. Kyseessä ei ollut samanlainen kaasusauna, jossa 1940-luvulla käytiin keskittymässä. Uima-allaskin löytyi, jossa vesi toki oli noin neljä senttistä.

Lauantaina lähdettiin taittamaan matkaa kohti etelää Keetmanshoopiin. Matkaa kun on 1200 km, niin se tehtiin kahdessa päivässä. On muuten mukava ajella kauheeta muulia, kun tiet on hyvässä kunnossa ja noin 99 % reitistä 120 km/h nopeusrajotuksella varustettua baanaa. Ainoat ongelmat liikenteessä tuolla haiveillä on siinä, että kivoja pikkuusia eläimiä hyppii tiellä tämän tästä. Oikukkaimpia näistä on villisiat. Ne pirulaiset on vielä sen verran matalia, että ei niitä näe, kun heinikossa viilettävät. Muita alituiseen tavattavia otuksia ovat apinat, aasit ja lehmät. Pitää mielen virkeänä, kun saa tuijootella tien sivuun, että minkä kokoista ja näköistä milloinkin on tulon päällä. Tämä seikka kyllä takaa etten kauhean mielelläni lähde reitille pimeään aikaan. Kun näillä luontokappaleilla on kuulemma taipumus tulla lämpimälle asfaltille kylminä talviöinä lämmittämään kylmettyneitä jäseniä. Vasemman puoleiseen liikenteeseen ratti vikapuolella jne. oli hyvä totutella isolla tiellä eikä tarvinnut aloittaa mistään suurkaupungista. Matkalla ajeltiin myös Otshikoton kansallispuiston läpi (noin 50 km), jossa oli monenlaista elukkaa nähtävillä. Jellonat ja norsut tosin loistivat poissaolollaan. Norsujen läsnäolosta oli todisteena noin 5 km pitkä shaissejana, jossa savet oli heitetty kymmenen metrin välein. Norsunpaskoma on siis lyhyempi kuin poronkusema. Bongattuja jermuja oli ainakin seeprat, antiloopit, strutsi ja pari kirahvia.

Keetmanshoopiin saavuttiin maanantaina. Pekan vielä ollessa mukana käytiin tapaamassa projektin kannalta tärkeitä henkilöitä ”kunnanvirastolla” ja tutustuttiin paikkaan. Tämä on noin 17 000 asukkaan kunta, joka on jakautunut aikalailla kahtia. Toispual siltaa asuu vähäosanen porukka, joista suurin osa on työttömiä. Talot on aaltopellistä pääosin. Toisella puolella taasen talot on hienoja ja ihmisillä on muitakin ajatuksia kuin, että mistä tänään saisi vähän leipää pöytään. Vähäosaisista monet on tosin haudannut sen huolen ja keskittyy ihan huolella ottamaan huikkaa. Kunnon känni vetäminen on melko paljon halvempaa täällä kuin mahan täyttäminen ruoalla. Meillä kun majoitus on täällä vähäosaisten Tseiblaagtissa, niin saapi ajella joka päivä töistä kotiin ja katsella miten sammuneita on siellä täällä ja ihmiset poukkoilee tiellä holtittomasti. Tekee ajamisesta erityisesti pimeään aikaan melko haastavaa. Vielä ottaen huomioon, että auton valot on heikot eikä oikein jaksa heijastua kanssaeläjien pigmentistä. Toinen merkittävä syy ihmisten alkoholisoitumiseen on se, että ei vaan ole mitään muuta tekemistä. Eilen perjantaina nähtiinkin hienoa viihdettä, kun lounastauolla istuskeltiin virastorakennuksen pihalla syömässä eväitä ja toisella puolella katua kunnon maistissa olleet nuoret alkoi pelaamaan peliä nimeltä kivisota. Kai se on täällä lumisotaa vastaava, mutta sitä elementtiä kun ei ole saatavilla, niin kivien käyttäminen on ihan ymmärrettävää. Taisi siinä rytäkässä pari autoakin saada vähän osumaa ja pojat korjattiin loppuhuipennukseksi järjestämään jälkipelit kamarin puolelle…

Mä taidan tällä kertaa lopettaa vuodatuksen tähän. Nyt kun onnistuin hankkimaan jollakin tapaa toimivan netin, niin kaipa sitä voisi ainakin kerran parissa viikossa tarinoida tänne, kun visiitti kestää tuonne syyskuun alkuun asti. Jos oli tylsää luettavaa, olen pahoillani. Koetan keskittyä paremmin ensi jaksossa. Kuvia tulee myös, kun joskus saan niitä koneelle siirrettyä. So long...